KalaksikukkoOheinen kuva on liitetty juttuun flickr -kuvapalvelun kautta. Kuvan asettelua pitää vielä parantaa. flickr:ssä voi tehdä valmiita asettelupohjia, joita lienee kätevä käyttää kun on kerran saanut pohjan tehtyä. Täytyy tutustua asiaan tarkemmin.
Tässä versiossa kuvia pystyy lisäämään tekstejä elävöittämään, mutta lisättävän kuvan url-osoite pitää tietää. Seuraavassa WordPress versiossa pitäisi kuvien lisäämisen helpottua huomattavasti, lisätietoja.
Kalaksikukkoa julkaistaan jatkossa WordPress-julkaisujärjestelmän avulla mikäli se osoittautuu tarkoitukseen sopivalta. Tällä hetkellä järjestelmä on koekäytössä, minkä vuoksi tässä osoitteessa sivusto on vielä kovasti keskeneräinen.
- Toimitus -
(Otava 2002, 221 s.)
Suomentanut Mika Kivimäki
ISBN 951-1-18808-9
Coralinen talossa on ovi, jonka takana on vain tiiliseinä. Yhtenä yönä ovi aukeaa ja seinä on poissa. Coraline astuu ovesta ja saapuu paikkaan, joka on kaamea ja kiehtova hyvin gaimanmaisella tavalla.
Koko teosta voisi luonnehtia juuri sanoilla kaamea ja kiehtova. Neil Gaimanin kauhuelementit ovat aina olleet omanlaisiaan, ja juuri omaperäisyys tekee Coralinesta niin mieleenpainuvan. Unohdettujen jumalien pompöösiyden jälkeen Gaiman tuntuu taas löytäneen sen, missä on parhaimmillaan. Coraline on juuri sellainen tummankaunis ja vahvatunnelmainen tarina, joissa Neil Gaiman on niin etevä.
Pieni on kaunista, mutta ei välttämättä helppoa. Vaatii tarkkuutta ja sommittelutaitoa saada pieneen pakettiin tehoa ja lumoa ja silti luoda ehjä tarina. Coraline on täynnä korusepän taidolla kehiteltyjä yksityiskohtia, sekä kauheita että kauniita aina nappisilmäisestä äidistä hiirien musiikkiin. Kaikkiaan tuntuisi, että Coralinessa syntyy yksinkertaisuuden ja selkeyden kautta myös raikkautta: turhanaikainen rönsyily jää pois, ja kertomuksesta suodattuu esiin olennainen.
Coralinea markkinoidaan lastenkirjana. Toki siinä onkin lastenkirjalle tyypillisiä piirteitä, tai tarkemmin sanottuna siitä puuttuu aikuistenkirjoille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten ristiriitaisempia henkilöhahmoja tai aukkoisempaa kerrontaa. Tämä ei kuitenkaan kirjan arvoa tai viehätysvoimaa vähennä. Lastenkirjan kehykset tuntuvat sopivan Gaimanille erinomaisesti. Hän ei mielistele lapsilukijoita pieruhuumorilla eikä hyssyttele – kaameat hetket ovat aikuisenkin lukijan mielestä kaameita. Silti kirjasta irtoaa myös turvallisuudentunnetta. Coraline on inhimillinen, mutta vahva tyttö. Hän näyttää, että voima löytyy itsestä.
Mielestäni Neil Gaiman on kirjoittanut parhaan kirjansa tähän mennessä. Coraline on ulkoasultaankin sellainen kirja, joka tekisi mieli ripustaa koruksi kaulaan.
