Annotoitu Quantum Discourse

Yksi 24h-sarjakuvamaraton on jälleen takana. Tällä kertaa suolsin Quantum Discourse -otsikolla viitisenkymmentä sivua, iltapäiväneljästä aamuyhdeksään. Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että verrattuna viime vuoteen en ole kehittynyt käytännössä lainkaan, joskaan en toisaalta ole myöskään harjoitellut. Laiskuuttani toistin viime vuoden rutiinit metodeita ja välineitä myöten: tarina pohjautui jälleen Rami Rautkorven poimimiin lehtileikkeisiin. Sisällytin kaikki aihiot tarinaan tavalla tai toisella. Ulkoisesti lopputulos muistuttaa jopa hahmoja myöten viime vuonna piirtämääni Etusivu-tarinaa. Kiireessä on näemmä helppoa takertua tiettyihin maneereihin. Tällä kertaa tosin kirjoitin tarinan englanniksi, koska nyt se tuntui luontevammalta.

Koska kello käy vielä, ajattelin kirjata viime vuoden tapaan annotaatiot Katuojaan. Alla ovat kootut selitykseni ja huomioni sivu kerrallaan. Valmiin työn voi lukea 24tuntiasarjakuvaa.info -galleriasta, jahka se skannataan loppuun.

Etu- ja takakansi: Nämä tein viimeisenä. Etukansi syntyi vahingossa: alareunan kuva on paperin läpi imeytynyttä mustetta, joka tarttui hauskan näköisesti aluspaperille. Takansi on väsynyt Stan Lee -imitaationi.

Sivu 3: Aloitin numeroinnin ikään kuin suunnittelisin valmista lehteä. Otin välittömästi käyttöön huomiovärit, koska luottamukseni kykyihini piirtää sama hahmo tunnistettavasti useita kertoja on rajallinen.

Sivu 4: Päähenkilömme Aldous Lund. Hän on ruskea, koska minulla oli ruskea tussi.

Sivu 5: Tahaton alluusio levynkanteen. Musta banaani oli yksi Ramin arpomista aihioista. Otsikko syntyi, kun tein tarinan yleislinjauksen maratonin alkuhetkillä. Ei vetävin mahdollinen, myönnettäköön. "Graphic novella" kuulostaa sopivan turhantärkeältä.

Sivu 6 - 7: Loputon banaanikeskustelu alkaa. Esittelemme myös näkökulmahenkilön ja protagonistin suhteen.

Sivu 8: Kun et tiedä mitä piirtää, piirrä lähikuva kasvoista. Näitä on paljon.

Sivu 9: Lundin banaanimonologi miellyttää minua jostain syystä.

Sivu 10: Halusin sisällyttää Foucault-teemoja, koska tulin hiljattain puhuneeksi aiheesta useastikin. Tuntemukseni diskurssianalyysistä on toki olematon, joten bluffaan kaikki tarinan "tieteelliset" faktat.

Sivu 11: Pöllin tämän vitsin koomikko Demetri Martinilta.

Sivu 12 - 13: Lopulta pääsemme eteenpäin. Isot otsikkosivut sisällytin laiskuuttani.

Sivu 14: Puuvärejä! Ajattelin niiden erottavan Lundin lapsuuskuvat nykyhetkestä, mutta unohdan sen pian ja käytän tussia kuten muuallakin. Hippivanhemmat oli yksi aihioistani.

Sivu 15: Teennäinen puheen ja kielen kanssa pelehtiminen saattaa johtua Paul Austerin kirjoista, joita olen lukenut hiljattain.

Sivu 16: Tästä sivusta pidän. Vanhempien ilmeet onnistuivat puolivahingossa.

Sivut 17 - 19: Tämä skenaario perustuu viime viikolla valmistujaisjuhlissa käymääni dialogiin tutkimusmetodeista.

Sivu 20 - 21: Rouva Lundin puheet tulevat suoraan aihioista. Oudosti makaava epämuodostunut koira johtuu siitä, että piirsin sen ensi ja sitten huomasin piirtäneeni itseni pussiin sommitelman kanssa.

Sivu 22: Tässä tunsin hetkellisesti saavani kirjoitettua jotain samastuttavaa. Viimeistään tässä vaiheessa olin päättänyt että Lundin epäkieli on puuvärisuhruja.

Sivu 23: Täysin järjetön sommitelma yläruudussa. Vaikutelma päihtyneestä valokuvaasta, joka on ottanut kehnosti rajatun kuvan on täysin kohtuullinen. Sommittelu voi johtua piirtämishetken mielentilastani. Kello lähestyi tässä vaiheessa puolta yötä.

Sivu 24 - 25: Tämä oli kohtuuttoman työläs piirtää, varsinkin ottaen huomioon, että se ei edes näytä kovin hyvältä.

Sivu 26: Ensimmäinen kultakalani, joka näyttää edes vähän kalalta.

Sivu 27: Tarinan ehkä onnistunein yksittäinen sivu. Syynä mahdollisesti se, että jaksoin värittää tätä muita sivuja pidempään.

Sivu 28: Yritin piirtää rouva Lundin tuhoamassa kultakalamaljaa, mutta tekstilaatikot olivat tiellä, joten rouva riehuu geneerisesti. Tarina on muutenkin kohtuuttoman tekstiraskas ja se sotkee sommittelua enemmän kuin kerran.

Sivu 29: Kultakalojen syöminen oli siis yksi aihioista. Olin päättänyt nimetä kappaleet välimerkkien mukaan, tämän ollessa kappale "puolipiste". Tämä varmasti vaikutti hyvältä intertekstuaaliselta idealta jossain vaiheessa.

Sivu 30 - 31: En näemmä osaa päättää, onko tämä luento vai seminaari vai puhe.

Sivu 32: Diktaattorin diggaaminen oli yksi aihioista. Huomatkaa tahaton symmetrinen high five.

Sivu 33: Miltä näyttävät halaavat ihmiset? Eivät tältä.

Sivu 34 - 35: Nenäbingo! Ilmeisesti Suomen televisiossa tulee tällainen ohjelma, mutta väitän minun versioni olevan parempi.

Sivu 36: Raksamies saa täyttää "roudarin" rooli.

Sivu 37: Kuvataiteilija Sinisalo yrittää piirtää asioita perspektiivistä aamuneljältä. Lopputulos arvattavissa.

Sivu 38-39: Laaja ymmärrykseni kvanttimekaniikan luonteesta käynee tästä ilmi selvästi. Kvantit ovat pieni asioita. Joihin liittyy epävarmuutta.

Sivu 40: Otsikko mainittu! Kuolleet filosofit ja fyysikot ympäri maailman pyörivät haudoissaan.

Sivu 41: Laskekaa "end" -sanojen määrä tästä eteenpäin. Saatoin olla väsynyt.

Sivu 42: Tässä lainataan arvatkaa ketä skottikirjoittajaa! En ole varma, onko termiä "unlanguage" käytetty aiemmin fiktiossa, mutta jos ei, Unlanguage on (C) ja (R) Otto Sinisalo 2009.

Sivu 43: Tyhjä puhekupla oli varmaankin ennalta-arvattava ratkaisu epäpuheelle.

Sivu 44: Alun perin ajattelin, että saisin valkoista tekstiä vihreän vahaliitupohjan päälle, mutta olin väärässä. Tarinan maailmankaikkeudessa käytetään sitten paljon mustia liituja.

Sivu 45 - 47: Miksiköhän aamukuuden jälkeen piirretyt sivut näyttävät parhailta? Johtunee väreistä. Sivun 47 epäonninen herra on cameo Etusivusta.

Sivu 48: Kirjoitin tähän alun perin "Lind lives". Hyvä merkki, jos unohdan tarinan ainoan nimetyn hahmon nimen.

Sivu 49: Pidän mysteereistä, joissa pengotaan erikoisten hahmojen jäämistöä. Siksi tämä oli mukava piirtää ja kirjoittaa.

Sivu 50: Tämän loppukoukun keksin jossain vaiheessa prosessin aikana. Liitutauluteema täsmentyi puolessavälissä, mutta myöhemmin laajensin sen myös loppuratkaisuun.

Sivu 51 - 52: Näiden sivujen piirtäminen tuntui aidosti hyvältä. Jonkinlainen oma katharsiksen tunteeni saattaa kenties välittyä tästä lukijallakin.

Appendix A: Tässä muistoksi kaikki lähdeaihiot Metro-lehdestä.

Ja nyt, ulos. Miksi aurinko on noin kirkas?

Kynnystä ylittämässä

PIMEÄN POLUT - PROLOGEJA
Sari Manninen
32 sivua, mustavalkoinen / osittain värillinen
pimean.polut(at)gmail.com
ttluciferal.deviantart.com/

Sanotaan, että kaikkien ihmisten sisältä löytyy romaani. Yleensä kuitenkin jätetään sanomatta, että useimpien kohdalla se on syytä pitääkin siellä. Jostain syystä jos rajataan tarkastelua sarjakuvan tekemisestä kiinnostuneisiin ihmisiin, sama sääntö tuntuu pätevän fantasiaeepoksiin. Sari Manninen on taidekoulun päättötyönään uskaltautunut päästämään ulos ensimmäisen osan omasta fantasiaeepoksestaan.

Ne fantasiaeepokset, joiden olisi pitänyt pysyä piilossa, kertovat yleensä erityislaatuisesta yksilöstä, jonka kohtalo on valinnut suorittamaan Tärkeää Tehtävää. Ongelma ei ole niinkään se, että se on kulunut klisee, vaan se, että kohtalon oikkujen armoilla oleva sätkynukke ei ole niin kiinnostava kuin valinnoillaan oman polkunsa määrittävä toimija. Jälkimmäinen tämän lehden kahdesta prologista on tässä suhteessa aika huolestuttava. Jonkin ihmeellisen valtakunnan kruununperijä nousee aikuistumisriitissä korkean tornin katolle, missä hän kohtaa varjo-olennon, joka tunnistaa hänet kauan odotetuksi Varjon Lapseksi, joka on tuova mukanaan uuden kunniakkaan aikakauden.

Tällainen on prologi pahimmassa merkityksessään: Pelkkiä suuria lupauksia siitä, kuinka vaikuttavia asioita sarjassa tulee joskus myöhemmin tapahtumaan, piittamatta lainkaan siitä, että lukijan pitäisi vaikuttua jo siitä julkaisusta, jota hän on parhaillaan lukemassa. On oireellista, että prinssiä ei nimetä tarinassa laisinkaan. Hän ei tee mitään kiinnostavaa, kunhan vain potee suurpiirteisen profetian ruumiillistumalle ymmärrettävästi aiheutuvaa eksistentiaalista angstia.

Ensimmäinen prologi sen sijaan tuo vahvasti mieleen erään eeppisen fantasiaromaanin, joka hyvin paljon ansaitsi tulla kirjoitetuksi: Susanna Clarken Jonathan Strange & herra Norrellin. Pimeän poluissa liikutaan hieman Clarken kirjan kahden vuosisadan takaista eurooppalaista luokkayhteiskuntaa muistuttavassa maailmassa, jossa magiasta kiinnostuneet kirjanoppineet joutuvat tekemisiin vaarallisen yliluonnollisen olennon kanssa.

Herttua van der Axell löytää metsästysretkellään metsenhengeksi epäilemänsä haavoittuneen, ihmismäisen olion ja kohtalokkaan ylimielisesti ottaa sen vangikseen analysoitavaksi. Kiehtova jännite syntyy kahden maailman välisen rajapinnan tarkastelusta: Kun van der Axell tekee ruumiinavauksen olennolle, hän huomaa sisäelimien olevan riimujen peitossa. Tämä hienovarainen yksityiskohta on dramaattisesti ristiriidassa meidän tuntemamme maailman lainalaisuuksien kanssa. Luonteeltaan maaginen olento voi pinnallisesti muistuttaa ihmistä, mutta sen ei tarvitse olla meidän tuntemiemme evoluutiomekanismien selitettävissä.

Kuvitus on kunnianhimoisesti harmaasävytettyä, muutamalla sivulla jopa tietyillä huomioväreillä tehostettuna. Viivankäytössä, perspektiiveissä ja hahmoissa on selvää harjaantumattomuutta, mutta kuvakerronta on täysin sujuvaa. Parhaimmillaan Mannisen perusteellinen kuvitustekniikka tekee ruuduista ikkunoita, joiden lävitse lukija seuraa tapahtumia dokumentaarisesti. Tämä edesauttaa ihmeen tunnun syntymistä huomattavasti tehokkaammin kuin genren kliseisiin turvautuminen.

SUOSITUS: Jos nämä kaksi prologia olisivat kaksi erillistä julkaisua, en epäröisi jättää suosittelematta toista niistä. Ja siinäkin tapauksessa epäröisin suositella julkaisua, joka on vain prologi pidemmälle tarinalle. Mutta se on hyvä prologi: Se antaa ymmärtää, että jatko voisi olla lukemisen arvoista.

Hype: Lukuisasti palkittu

Vilkaisin juuri kalenteriani ja kas, Helsingin 24. sarjakuvafestivaalit ovat alkaneet! Festarisivuilla on luettavissa alusviikon ohjelma ja itse viikonloppuna nähdään päätapahtuma, lauantaina 12.9 ja sunnuntaina 13.9 Gloriassa ja lauantaina 12.9 Lasipalatsissa.



Itse en juuri esiinny tapahtumassa muutoin kuin sinne tänne säntäilevänä mustana varjona, mutta tänään keskiviikkona 9.9 olen puhumassa Kultturitehdas Korjaamolla, Salon Korjaamo -tapahtumassa suomalaisesta ja venäläisestä sarjakuvasta pietarilaiskollegani Dmitry Iakolevin kanssa. Tervetuloa kuuntelemaan - tilaisuus on maksuton.

Kirjoitusrintamalla olen tehnyt festareiden takia mahdollisimman vähän. Juttujani kuitenkin löytyy Sarjainfo-lehden numerosta 1/2009, jota myydään nyt numeron 2/2009 rinnalla hyvinvarustetuissa liikkeissä. Ykkösnumerossa haastattelen Karstein Vollea ja arvioin sarjakuvia. Lisäksi olen arvioitavana, kun pienlehtipalstalla Reetta Laitinen kirjoittaa Etusivu-omakustannesarjakuvastani. Ensimmäinen saamani sarjakuvakritiikki!

Sarjainfo on aina ollut laatujulkaisu, mutta nyt se on myös todistettu: lehden toimitus pokkasi Kulttuurilehtien laatupalkinnon viime viikolla. Tästä uutisesta järkyttyneenä päätimme saman tien etsiä uuden päätoimittajan. Jos laatuzinen toimittaminen ja kehittäminen kiinnostaa, vilkaisehan työnhakuilmoitustamme.

Perjantaina ilmestyvässä Vihreä lanka -lehdessä julkaistaan artikkelini "Viisi valhetta sarjakuvasta". Otsikko saattaa kalskahtaa tutulta manga-aiheista kolumnisarjaani lukeneille, mutta valheet ovat kokonaan uusia.

Hype: Kultaturbo

Täytin 30 ja ainoa mitä sain, oli tämä henkilökultti:

Klikkaa suuremmaksi, tulosta ja ripusta ala-asteesi tai seurakuntasi ilmoitustaululle! (Taide: Pertti Jarla)

Kulteista puheenollen, voit nyt alkaa "seuraajakseni" Twitter-mikroblogipalvelussa, joka on suosittu tapa välittää tarpeettomia tiedonmurusia, päivityksiä syömistäsi voileivistä ja muuta tekstisaastetta. Yritän käyttää ko. palvelua kirjaamaan lyhyitä päivityksiä ja linkkejä, jotka liittyvät - aivan, arvasitte! - sarjakuviin. Päästöjäni voi lukea kirjautumatta palveluun Twitter-sivuni kautta.

Vuoden 2008 Muutoksen illuusio -luentokiertueeni palaa yllättäen, tällä kertaa Ouluun. Ensi torstaina 20.8, osana Oulun taiteiden yön ohjelmaa, luennoin supersankarisarjakuvien historiasta Oulun kaupunginkirjastossa. Paikalla on muutakin sarjakuvaohjelmaa, muun muassa Jaana Suorsan satutunti, Mikko Jylhän sarjispaja ja näytös Watchmen-elokuvasta.

Stahanovilainen tietotyön sankari ja kollaboraattorini Rami Rautkorpi on onnistunut korjaamaan Suomen sarjakuvaseura ry:n Sarjakuvablogit.com -palvelun tehokkuusongelmat, tai ainakin osan niistä. Nyt suomalaisen nettisarjakuvan ykkösportaali toimii taas jouhevasti!

Aikanaan kirjoittamani NaNoWriMo-romaani ei ole "yllättäen" vieläkään löytänyt julkaisijaa - minulla on vasta 7 hylkäyskirjettä eri kustantamoilta - mutta sitä on myös luettu. Tuoreeltaan teoksen arvioi Mari Ahokoivu blogissaan ja nyt arvostelun on tehnyt jäljittelemättömään tyyliinsä Tuukka Teponoja. Myönnettäköön, että molemmat hävisivät marraskuisen vedonlyöntimme siitä, kuka kirjoittaa pisimmän kirjan, häviäjien ollessa velvollisia kuvittamaan ja arvioimaan voittajan teoksen. Lyhyempään tulokseen päätyneet Ahokoivu ja Teponoja ovat nyt julkisesti maksaneet velkansa.

Ahokoivusta puheen ollen: taiteilijan esikoisalbumi ilmestyy syyskuussa. Ahokoivu on pitkäaikainen yhteistyökumppanini, joka on muun muassa kuvittanut kirjoittamani Anime-lehden kolumnit, joten suositukseni saattaa olla puolueellinen. Mutta silti: käykää ostamassa Löydä minut tästä kaupungista. Olen nähnyt luonnokset ja ne näyttävät fantastisilta.

Kolmekymmentä

Olen tänään kolmekymmentä vuotta vanha. Jos olisin syntymävuonnani ilmestynyt sarjakuva, olisin vessapaperille painettu, kellastunut pulp-lehti, joka kiinnostaisi lähinnä keräilijöitä.

Tämän kyseenalaisen merkkipäivän kunniaksi olen koonnut listan 30 mainiosta sarjakuvasta. Olen jättänyt suosiolla pois monet sarjakuvan vakiintuneet klassikot ja koostanut listan teoksista, joita suosittelisin itselleni, jos en olisi vielä lukenut niitä, niin vinksahtaneelta kuin se ehkä kuulostaakin.

Lista heijastelee paitsi mieltymyksiäni, mutta myös omaa lukuhistoriaani. Monet teokset ovat 2000-luvulta tai sellaisia, jotka olen lukenut 2000-luvulla. Kokoelmakirjojen yleistyttyä englanninkielinen sarjakuvamaailma muuttui omituisesta keräilyharrastuksesta edes jossain määrin järkeväksi toiminnaksi, jossa pystyin kävelemään kauppaan ja ostamaan minua kiinnostavan kirjan 22-sivuisen läpäreen sijaan.

Listassa on vääjäämättä paljon supersankareita. Supersankarisarjakuvat toivat minut sarjakuvan pariin ja olen edelleen genrelukija ja sinä päivänä, kun koen että minun pitää pyydellä sitä anteeksi, lopetan sarjakuvien lukemisen kokonaan.

Lista on aakkosissa.




1. 2001 NIGHTS (Hoshino)
2001 Nights on isojen ideoiden avaruusoopperaa - kenties genren paras edustaja sarjakuvassa. 2001 Nightsin kaltaista sense of wonderia tihkuu ani harva tieteisromaani ja vielä harvempi sarjakuva.


2. THE ADVENTURES OF LUTHER ARKWRIGHT (Talbot)
"Maailman ensimmäinen sarjakuvaromaani" yhdistelee 2000AD-henkistä tieteisfantasiaa Talbotin underground-ilmaisuun. Brittiläinen UG-sarjakuva levisi 1970-luvulla pilvikaupoissa. Luther Arkwrightia lukiessa tämä seikka ei jää epäselväksi.

3. AGE OF BRONZE (Shanower)
Eric Shanowerin hidastempoinen historiallinen eepos Troijan sodasta. Unohda Millerin hysteerinen 300 ja muut "historialliset" sarjakuvat - Shanower näyttää, mitä tapahtuu kun historiantutkija ja ensiluokkainen tarinankertoja pääsee käsiksi miekka- ja sandaaligenreen.

4. ALIAS (Bendis / Gaydos)
Nykyään taajaan pilkatun Brian Bendisin Marvel-maailmaan sijoittuva etsiväsarja Alias oli ensimmäisiä "aikuisia" Marvel-sarjakuvia, joskin aikuinen tarkoittaa tässä tapauksessa kiroilua ja peppuseksiä. Alias on kuitenkin Bendisia parhaimmillaan ja albumissa 4 päähenkilömme oksentaa ukkosen jumala Thorin kengille, joka on jo itsessään hieno asia.

5. ALL-STAR SUPERMAN (Morrison / Quitely)
Huikein ja olennaisin koskaan kerrottu Teräsmiestarina. Vain yksi monista tämän listan esimerkeistä siitä, miten kultasormi Grant Morrison onnistuu kerta toisensa jälkeen löytämään vuosikymmeniä vanhoista hahmoista jotain traagisen olennaista - ja samalla kertomaan hyvän tarinan.

6. THE AUTHORITY (Ellis / Hitch)
Ellis ja Hitch repivät supersankarit 2000-luvulle, unohtaen saippuaoopperan ja keskittyen spektaakkeliin. The Authority olisi Michael Bay -filmi sarjakuvana, jos Michael Bay osaisi ohjata elokuvia.

7. EVAN DORKIN: DORK
Maito ja Juusto -sarjakuvasta tuttu Dorkin revittelee nokkelasti tabuilla ja sarjakuvakliseillä räävittömässä huumoriantologiassaan. Varsinainen syöksylasku taiteilijan psyykeen nähdään sarjan toisessa albumissa, jossa Dorkin kuvittaa vavahduttavasti hermoromahduksensa reaaliajassa.

8. FILTH (Morrison / Weston)
Grant Morrison tekee oodin kuolleelle kissalleen ja onnistuu tekemään sarjakuvamestariteoksen. Tiivimpi vaihtoehto Morrisonin magnum opukselle, The Invisiblesille: The Filth tarjoilee samat teemat tiiviimmässä paketissa.

9. THE GOON (Powell)
Eric Powellin hirviörieha on selkeästi Hellboyn henkinen perillinen - mutta hauskempi. The Goon on yksi niitä sarjakuvia, jotka voivat vaihtaa vaihdetta farssista tragediaan ilman, että se tuntuisi lainkaan luonnottomalta.

10. HUMAN TARGET (Milligan / Biukovic)
Peter Milliganin kirjoittama jännäri on toimintasarjakuvaa esimerkillisimmillään. Edvin Biukovicin varhainen kuolema oli todellinen menetys, vaikka myöhemmätkin Milliganin Human Targetit (sans Biukovic) olivat sangen vinkeitä.

11. LEAGUE OF EXTRAORDINARY GENTLEMEN (Moore / O'Neill)
Suomeksi nimellä Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga julkaistu sarja on Alan Mooren nokkela, nihilistinen ja intertekstuaalisiin viittauksiin hukkuva pulp-aarreaitta. Moore onnistuu myös yllättämään sentimentaalisuudellaan, ja toisen osan finaali ei olekaan vähempää kuin sydäntäsärkevä.

12. MARSHAL LAW (Mills / O'Neill)
Jos Miller ja Moore tappoivat supersankarit, Mills ja O'Neill tanssivat niiden haudoilla tässä ultraväkivaltaisessa kyberpunk-satiirissa. Vaikka myöhemmät osat häviävät hieman yhdentekevän satiirin suohon, FEAR AND LOATHING -albumi on brutaalin kylmää sarjakuvapunkkia.

13. MONSTER (Urasawa)
Naoki Urasawan sarjamurhaajatrilleriin kätkeytyy liikuttavaa humanismia. Urasawa on selkeästi sukupolvensa kirkkaimpia ääniä Japanissa - 21ST CENTURY BOYS näyttää ensimmäisten osien perusteella nousevan vielä Monsteriakin huikeammaksi eepokseksi.

14. NEMESIS THE WARLOCK (Mills / O'Neill / Talbot)
Goottilaisen tieteissarjakuvan nörttitaivas ja hienoin yksittäinen tarina, joka kuunaan nousi brittiläisestä 2000AD-antologiasta. Se tiivistää 2000AD:n parhaat puolet: satiirin, komedian ja julkean yhteiskuntakritiikin.

15. NEW X-MEN (Morrison / useat)
Vaikka Chris Claremont teki X-Men-tuoteperheestä sen jättiläisen joka se on nykyään, Grant Morrison kirjoitti parhaat Ryhmä-X-tarinat. Jo sarjan 1. ruutu kertoo, mistä tulee olemaan kysymys: siinä Kyklooppi toppuuttelee riehuvaa Wolverina ja kehottaa tätä lopettamaan tappelun - New X-Men on Morrisonin yritys kertoa pasifistisista supersankareista.

16. POWERS (Bendis / Oeming)
Bendisin puhelias poliisidraama supersankarimaailmassa, Oemingin jännällä art deco -tyylillä kuvittama. Bendisin keskusteluvetoista, hidastempoista ja kokeilevaa kerrontaa parhaimmillaan.

17. PREACHER (Ennis / Dillon)
Garth Ennisin läpimurtohitti, joka yhdistelee jumalanpilkkaa, väkivaltaa ja perversioita ollen silti yllättävän sentimentaalinen western-pastissi. Myös Ennisin ja Dillonin pitkä yhteistyö Hellblazer-sarjassa kestää hyvin aikaa.

18. PUNISHER (MAX) (Ennis / useat)
Uudempaa Ennisiä. Kymmenosainen Punisher on synkintä kostajafiktiota jota on kuunaan sarjakuvamuotoon tehty. Se saavuttaa nihilistisen huippunsa SLAVERS-albumissa, joka on niin kyynisen armoton rikostarina, että lukija kokee tarvitsevansa suihkun sen jälkeen.

19. SCOTT PILGRIM (O'Malley)
Videopelisukupolven toimintaromanssissa kung-fu-taistelevan nimihenkilön on päihitettävä mielitiettynsä 7 pahaa ex-poikaystävää. Super Mario kohtaa kakskyt-ja-risat sukupolven romanssit - hauskaa, absurdia mutta yllättävän totta. Eikö elämä olekin tasohyppelypeli?

20. SLEEPER (Brubaker / Phillips)
Kovaksikeitetty vakoilujännäri vie lukijan supersankarigenren hämärään alamaailman. Brubaker tekee mitä parhaiten osaa ja laittaa joukon kiehtovia sosiopaatteja juonimaan toisiaan vastaan.

21. TOP TEN (Moore / Cannon)
Alan Mooren poliisidraama yli-ihmisten täyttämästä kaupungista. Moore kuvittajineen pyörittää mestarillisesti kymmenien hahmojen kaartia ja palauttaa ihmissuhdedraaman onnistuneesti supersankarien fantasiamaailmaan.

22. TRANSMETROPOLITAN (Ellis / Robertson)
Warren Ellisin läpimurtotyö on rakkauskirje journalismille sekä hurmaavan hävytön kuvaus tulevaisuudesta, jossa mikä tahansa on mahdollista - sääli vain, että ihmiset ovat edelleen lyhytnäköistä roskasakkia.

23. SWAMP THING (Moore / useat)
Sarjakuva, joka synnytti Vertigo-alamerkin ja jota kaikki Vertigo-taiteilijat yrittivät vaihtelevalla menestyksellä imitoida. Swamp Thing olisi kenties parasta kauhusarjakuvaa, jonka tiedän, elleivät olisi olemassa...

24. UZUMAKI & GYO (Ito)
... Junji Iton kylmäävät kauhusarjat, joissa tekijä esittelee makaabereja kauhunäkyjään lukijalle suorastaan sadistisella vimmalla. Ito tietää parhaiten, miten herättää pelkoa ja inhoa sarjakuvan lukijassa.

25. UMBRELLA ACADEMY (Way / Bá)
Minua kaksi vuotta vanhempi Gerard Way on paitsi menestynyt rock-laulaja, myös sarjakuvakäsikirjoittaja, joka esikoisteoksellaan näytti, että voisi hyvinkin olla Grant Morrisonin manttelinperijä. Vihaan sinua, Gerard Way.

26. WAR STORIES (Ennis / useat)
Unohda Korkkarit: Ennis näyttää kuinka tehdään sotasarjakuvia. Englanninkielisen sarjakuvan virallinen sotahullu briljeeraa historiantuntemuksellaan, mutta ei säästele lukijaa sodan turhuudelta ja julmuudelta. Ennisin Battlefields-sarja jatkaa samoilla linjoilla.

27. WATCHMEN (Moore / Gibbons)
Flippety floppety floo.

28. WE3 (Morrison / Quitely)
Söpöt kotieläimet muuttuvat kyborgitappajiksi Morrisonin kyberpunk-eläinsadussa. Viimeistään, kun kärsinyt koe-eläinkoira kohtaa emäntänsä, silmät kostuvat. GUD DOG.

29. X-STATIX / X-FORCE (Milligan / Allred)
Milliganin kirjoittama ja Allredin mestarillisen velmusti kuvittama mediasatiiri pitää sisällään vetoavan supersankarioopperan. X-Statix on surullinen muistutus Marvelin 2000-luvun alun kulta-ajasta, jolloin yhtiö oli valmis kokeilemaan uusia, radikaalejakin ideoita.

30. YLI 10 000 KOIRAN KOIRANÄYTTELY (Nissinen)
Listan ainoa kotimainen. Nissinen popkulttuurilukutaito tuntuu olevan samantyyppinen kuin itselläni, vaikka hänen sarjakuvansa eivät muistuta mitään tämän listan sarjakuvia. Siltikin Nissisen punk-sarjakuviin ei voi olla ihastumatta, paitsi jos on huumorintajuton hirviö - jollainen en vielä myönnä olevani. Katsotaan 10 vuoden päästä uudelleen.