Annotoitu Quantum Discourse

Yksi 24h-sarjakuvamaraton on jälleen takana. Tällä kertaa suolsin Quantum Discourse -otsikolla viitisenkymmentä sivua, iltapäiväneljästä aamuyhdeksään. Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että verrattuna viime vuoteen en ole kehittynyt käytännössä lainkaan, joskaan en toisaalta ole myöskään harjoitellut. Laiskuuttani toistin viime vuoden rutiinit metodeita ja välineitä myöten: tarina pohjautui jälleen Rami Rautkorven poimimiin lehtileikkeisiin. Sisällytin kaikki aihiot tarinaan tavalla tai toisella. Ulkoisesti lopputulos muistuttaa jopa hahmoja myöten viime vuonna piirtämääni Etusivu-tarinaa. Kiireessä on näemmä helppoa takertua tiettyihin maneereihin. Tällä kertaa tosin kirjoitin tarinan englanniksi, koska nyt se tuntui luontevammalta.

Koska kello käy vielä, ajattelin kirjata viime vuoden tapaan annotaatiot Katuojaan. Alla ovat kootut selitykseni ja huomioni sivu kerrallaan. Valmiin työn voi lukea 24tuntiasarjakuvaa.info -galleriasta, jahka se skannataan loppuun.

Etu- ja takakansi: Nämä tein viimeisenä. Etukansi syntyi vahingossa: alareunan kuva on paperin läpi imeytynyttä mustetta, joka tarttui hauskan näköisesti aluspaperille. Takansi on väsynyt Stan Lee -imitaationi.

Sivu 3: Aloitin numeroinnin ikään kuin suunnittelisin valmista lehteä. Otin välittömästi käyttöön huomiovärit, koska luottamukseni kykyihini piirtää sama hahmo tunnistettavasti useita kertoja on rajallinen.

Sivu 4: Päähenkilömme Aldous Lund. Hän on ruskea, koska minulla oli ruskea tussi.

Sivu 5: Tahaton alluusio levynkanteen. Musta banaani oli yksi Ramin arpomista aihioista. Otsikko syntyi, kun tein tarinan yleislinjauksen maratonin alkuhetkillä. Ei vetävin mahdollinen, myönnettäköön. "Graphic novella" kuulostaa sopivan turhantärkeältä.

Sivu 6 - 7: Loputon banaanikeskustelu alkaa. Esittelemme myös näkökulmahenkilön ja protagonistin suhteen.

Sivu 8: Kun et tiedä mitä piirtää, piirrä lähikuva kasvoista. Näitä on paljon.

Sivu 9: Lundin banaanimonologi miellyttää minua jostain syystä.

Sivu 10: Halusin sisällyttää Foucault-teemoja, koska tulin hiljattain puhuneeksi aiheesta useastikin. Tuntemukseni diskurssianalyysistä on toki olematon, joten bluffaan kaikki tarinan "tieteelliset" faktat.

Sivu 11: Pöllin tämän vitsin koomikko Demetri Martinilta.

Sivu 12 - 13: Lopulta pääsemme eteenpäin. Isot otsikkosivut sisällytin laiskuuttani.

Sivu 14: Puuvärejä! Ajattelin niiden erottavan Lundin lapsuuskuvat nykyhetkestä, mutta unohdan sen pian ja käytän tussia kuten muuallakin. Hippivanhemmat oli yksi aihioistani.

Sivu 15: Teennäinen puheen ja kielen kanssa pelehtiminen saattaa johtua Paul Austerin kirjoista, joita olen lukenut hiljattain.

Sivu 16: Tästä sivusta pidän. Vanhempien ilmeet onnistuivat puolivahingossa.

Sivut 17 - 19: Tämä skenaario perustuu viime viikolla valmistujaisjuhlissa käymääni dialogiin tutkimusmetodeista.

Sivu 20 - 21: Rouva Lundin puheet tulevat suoraan aihioista. Oudosti makaava epämuodostunut koira johtuu siitä, että piirsin sen ensi ja sitten huomasin piirtäneeni itseni pussiin sommitelman kanssa.

Sivu 22: Tässä tunsin hetkellisesti saavani kirjoitettua jotain samastuttavaa. Viimeistään tässä vaiheessa olin päättänyt että Lundin epäkieli on puuvärisuhruja.

Sivu 23: Täysin järjetön sommitelma yläruudussa. Vaikutelma päihtyneestä valokuvaasta, joka on ottanut kehnosti rajatun kuvan on täysin kohtuullinen. Sommittelu voi johtua piirtämishetken mielentilastani. Kello lähestyi tässä vaiheessa puolta yötä.

Sivu 24 - 25: Tämä oli kohtuuttoman työläs piirtää, varsinkin ottaen huomioon, että se ei edes näytä kovin hyvältä.

Sivu 26: Ensimmäinen kultakalani, joka näyttää edes vähän kalalta.

Sivu 27: Tarinan ehkä onnistunein yksittäinen sivu. Syynä mahdollisesti se, että jaksoin värittää tätä muita sivuja pidempään.

Sivu 28: Yritin piirtää rouva Lundin tuhoamassa kultakalamaljaa, mutta tekstilaatikot olivat tiellä, joten rouva riehuu geneerisesti. Tarina on muutenkin kohtuuttoman tekstiraskas ja se sotkee sommittelua enemmän kuin kerran.

Sivu 29: Kultakalojen syöminen oli siis yksi aihioista. Olin päättänyt nimetä kappaleet välimerkkien mukaan, tämän ollessa kappale "puolipiste". Tämä varmasti vaikutti hyvältä intertekstuaaliselta idealta jossain vaiheessa.

Sivu 30 - 31: En näemmä osaa päättää, onko tämä luento vai seminaari vai puhe.

Sivu 32: Diktaattorin diggaaminen oli yksi aihioista. Huomatkaa tahaton symmetrinen high five.

Sivu 33: Miltä näyttävät halaavat ihmiset? Eivät tältä.

Sivu 34 - 35: Nenäbingo! Ilmeisesti Suomen televisiossa tulee tällainen ohjelma, mutta väitän minun versioni olevan parempi.

Sivu 36: Raksamies saa täyttää "roudarin" rooli.

Sivu 37: Kuvataiteilija Sinisalo yrittää piirtää asioita perspektiivistä aamuneljältä. Lopputulos arvattavissa.

Sivu 38-39: Laaja ymmärrykseni kvanttimekaniikan luonteesta käynee tästä ilmi selvästi. Kvantit ovat pieni asioita. Joihin liittyy epävarmuutta.

Sivu 40: Otsikko mainittu! Kuolleet filosofit ja fyysikot ympäri maailman pyörivät haudoissaan.

Sivu 41: Laskekaa "end" -sanojen määrä tästä eteenpäin. Saatoin olla väsynyt.

Sivu 42: Tässä lainataan arvatkaa ketä skottikirjoittajaa! En ole varma, onko termiä "unlanguage" käytetty aiemmin fiktiossa, mutta jos ei, Unlanguage on (C) ja (R) Otto Sinisalo 2009.

Sivu 43: Tyhjä puhekupla oli varmaankin ennalta-arvattava ratkaisu epäpuheelle.

Sivu 44: Alun perin ajattelin, että saisin valkoista tekstiä vihreän vahaliitupohjan päälle, mutta olin väärässä. Tarinan maailmankaikkeudessa käytetään sitten paljon mustia liituja.

Sivu 45 - 47: Miksiköhän aamukuuden jälkeen piirretyt sivut näyttävät parhailta? Johtunee väreistä. Sivun 47 epäonninen herra on cameo Etusivusta.

Sivu 48: Kirjoitin tähän alun perin "Lind lives". Hyvä merkki, jos unohdan tarinan ainoan nimetyn hahmon nimen.

Sivu 49: Pidän mysteereistä, joissa pengotaan erikoisten hahmojen jäämistöä. Siksi tämä oli mukava piirtää ja kirjoittaa.

Sivu 50: Tämän loppukoukun keksin jossain vaiheessa prosessin aikana. Liitutauluteema täsmentyi puolessavälissä, mutta myöhemmin laajensin sen myös loppuratkaisuun.

Sivu 51 - 52: Näiden sivujen piirtäminen tuntui aidosti hyvältä. Jonkinlainen oma katharsiksen tunteeni saattaa kenties välittyä tästä lukijallakin.

Appendix A: Tässä muistoksi kaikki lähdeaihiot Metro-lehdestä.

Ja nyt, ulos. Miksi aurinko on noin kirkas?

Hype: Kultaturbo

Täytin 30 ja ainoa mitä sain, oli tämä henkilökultti:

Klikkaa suuremmaksi, tulosta ja ripusta ala-asteesi tai seurakuntasi ilmoitustaululle! (Taide: Pertti Jarla)

Kulteista puheenollen, voit nyt alkaa "seuraajakseni" Twitter-mikroblogipalvelussa, joka on suosittu tapa välittää tarpeettomia tiedonmurusia, päivityksiä syömistäsi voileivistä ja muuta tekstisaastetta. Yritän käyttää ko. palvelua kirjaamaan lyhyitä päivityksiä ja linkkejä, jotka liittyvät - aivan, arvasitte! - sarjakuviin. Päästöjäni voi lukea kirjautumatta palveluun Twitter-sivuni kautta.

Vuoden 2008 Muutoksen illuusio -luentokiertueeni palaa yllättäen, tällä kertaa Ouluun. Ensi torstaina 20.8, osana Oulun taiteiden yön ohjelmaa, luennoin supersankarisarjakuvien historiasta Oulun kaupunginkirjastossa. Paikalla on muutakin sarjakuvaohjelmaa, muun muassa Jaana Suorsan satutunti, Mikko Jylhän sarjispaja ja näytös Watchmen-elokuvasta.

Stahanovilainen tietotyön sankari ja kollaboraattorini Rami Rautkorpi on onnistunut korjaamaan Suomen sarjakuvaseura ry:n Sarjakuvablogit.com -palvelun tehokkuusongelmat, tai ainakin osan niistä. Nyt suomalaisen nettisarjakuvan ykkösportaali toimii taas jouhevasti!

Aikanaan kirjoittamani NaNoWriMo-romaani ei ole "yllättäen" vieläkään löytänyt julkaisijaa - minulla on vasta 7 hylkäyskirjettä eri kustantamoilta - mutta sitä on myös luettu. Tuoreeltaan teoksen arvioi Mari Ahokoivu blogissaan ja nyt arvostelun on tehnyt jäljittelemättömään tyyliinsä Tuukka Teponoja. Myönnettäköön, että molemmat hävisivät marraskuisen vedonlyöntimme siitä, kuka kirjoittaa pisimmän kirjan, häviäjien ollessa velvollisia kuvittamaan ja arvioimaan voittajan teoksen. Lyhyempään tulokseen päätyneet Ahokoivu ja Teponoja ovat nyt julkisesti maksaneet velkansa.

Ahokoivusta puheen ollen: taiteilijan esikoisalbumi ilmestyy syyskuussa. Ahokoivu on pitkäaikainen yhteistyökumppanini, joka on muun muassa kuvittanut kirjoittamani Anime-lehden kolumnit, joten suositukseni saattaa olla puolueellinen. Mutta silti: käykää ostamassa Löydä minut tästä kaupungista. Olen nähnyt luonnokset ja ne näyttävät fantastisilta.

Fiktiopolis tai kuinka lakkasin huolehtimasta ja kirjoitin romaanin

Ensimmäinen romaanini, Fiktiopolis, on valmis.

"Valmis" voi tässä tapauksessa olla törkeää liioittelua. Vajaassa kolmessa viikossa kirjoitettu proosateelmä on tuskin millään mittarilla "valmis", vaikka NaNoWriMo-standardien mukaan olenkin voittaja:

Haluaisin kiittää äitiäni ja isääni ja akatemiaa

Tekstini pituus ylitti kisan vaatimat 50 000 sanaa viime sunnuntaina. Valvoin lauantaiyön läpi tekstini kanssa ja väänsin tarinan loppuun sunnuntaina, Sillä Sen Täytyi Kuolla. Kokonaisuus on 50 889 sanaa, 412386 merkkiä ja 160 A4-tulostesivua pitkä (fontti 12, riviväli 1,5, ei sisennyksiä) ennen kunnollista oikolukua. Tekstimassa on suurempi, kuin mitä kirjoitan kokonaisen normivuoden aikana. Romaanin pituuteen mahtuu esimerkiksi parisen sataa sarjakuva-arvioita.

NaNoWriMo on näin jälkikäteen tarkasteltuna koko lailla älyvapaa hanke. NaNoWriMo on huono massiivimoninpelaajaroolipeli, jossa leikitään kirjailijaa. Välillä pysähdytään vertailemaan high scorea. 10 000! 35 000! 50 000! Voitto! Lisäksi käytössä on erilaisia palkkeja ja käyriä, jotka nousevat sitä mukaan, kun pelaaja hakkaa näppäimistöä. Kenellä on suurin? On vaikea kuvitella, että romaanin pikakirjoittaminen opettaa kenestäkään parempaa kirjoittajaa.

Toisaalta minun on myös vaikea kuvitella, millä muulla tavalla romaanin voisi kirjoittaa. Romaanin työstäminen tarkoittaa, että kirjoittajan pitää kuljettaa mukanaan tarinan hahmoja, teemoja ja tapahtumia kaiken aikaa. Minä aloin kyllästyä niihin jo parin viikon jälkeen. Kyllästyin selittämään lukijalle, mistä tarinassa on kysymys. Kyllästyin odottamaan, koska pääsisin kirjoittamaan kiinnostavia juonenkäänteitä ja kun lopulta pääsin kirjoittamaan niitä, toivoin että pääsisin nopeasti seuraavaan kohtaukseen. Ja kyllästyin hahmoihin, jotka harhailivat kohtauksesta toiseen puhuen latteuksia, ryypätäten, tupakoiden, nussien, itkien, kusten housuunsa ja tappaen toisiaan. Jos joutuisin pyörittämään kokonaisuutta päässäni esimerkiksi vuosia, yrittäisin ennen pitkään lobotomiaa ruosteisella haarukalla.

(Ovatko romaanit avain kirjailijan ajatuksiin? Jos näin, hahmoistani päätellen vihaan ihmisiä. Kaikki romaanin hahmot tuntuvat olevan epäpäteviä häviäjiä, jotka ovat näemmä alati purskahtamassa itkuun. Kiitos fiktio, tunnen itseni todella kypsäksi juuri nyt.)

Mutta onko Fiktiopolis hyvä romaani? Totta puhuen, ei harmainta aavistusta. Olen edelleen täysin sokea omille kyvyilleni tai niiden puutteelle.

Jos haluat lukea tekstini - anteeksi, romaanini - laita sähköpostia tai jätä kommentti yhteystietoinesi, niin lähetän sen. En julkaise sitä Katuojassa, vielä ainakaan. Ajattelin lähettää sen käsikirjoituksena valikoiduille kustantamoille.

Kaikesta huolimatta on parempi olla hylätty kirjailija kuin pöytälaatikkokirjaija.

Sinun identiteettisi tähän

Uskon vakaasti siihen, että pöytälaatikkoon ei pitäisi jättää mitään, varsinkaan jos se on edes puolivalmista. Tämän vuoksi julkaisen Katuojassa novellin, jonka kirjoitin vuoden 2007 NOVA-tieteisnovellikilpailuun. Novelli myös liittyy olennaisesti Katuojan ydinaiheisiin, joten julkaisu täällä on edes jotenkin perusteltua.

En voittanut kisaa, joskin tekstini oli loppukilpailussa parinkymmenen muun novellin kanssa. "Idea on oivaltava ja hymyilyttää jonkin verran", kirjoittaa palkintoraati, jonka jälkeen palkintoraati antaa minulle tikkarin ja taputtaa minua päähän.

Vakavasti puhuen olen melko tyytyväinen joihinkin novellin osiin, varsinkin ottaen huomioon, etten ollut kirjoittanut fiktiota yli kymmeneen vuoteen kun päätin osallistua kisaan. Jälkikäteen kylläkin tietyt kokonaisuuden rakenteelliset ongelmat pistävät silmään. Otin myös haltuun Stewart Homen neuvon: jos kirjoittaminen muuttuu tylsäksi, kirjoita seksikohtaus. Ilmeisesti pitkästyin heti alussa. Ja lukuisat kerrat sen jälkeen.

Novellin nimi on myös sangen kaamea, deadline-päivänä keksitty väännös joka ei ole edes kunnollista suomea. Työnimi "Amerikan Psyko vs. Hello Kitty" olisi ollut parempi, joskin vähän eri tavalla ongelmallinen.

Lopuksi, niille jotka tuntevat minut: kyllä, se on minä. Totta kai se on. Minähän sen kirjoitin, eikö vain?

Sinun identiteettisi tähän (PDF, 114 KB).